Liike on lääkettä!

Pyöräilin taas tänä aamuna töihin. Olen pyöräillyt nyt reilut puoli vuotta lähes joka aamu, ja päässyt jo tunteeseen, että pyöräily on parempi malli aloittaa aamu kuin autoilu. Sähköpyörä auttaa asiassa. …

Pidä sydämestäsi huolta

Syyskuussa vietetään valtakunnallista sydänpäivää. Sydänsairaudet ovat suomalaisten kansantauti – olleet jo pitkään. Varsinkin Itä-Suomessa geeniperimä altistaa sydänsairauksille, ja Suomessa onkin havaittu iso ero sydänsairastavuudessa idän ja lännen välillä, vaikka sairauksia …

Koululaisen hyvinvoinnin aakkoset

Elokuussa lapsilla ja nuorilla on kouluunlähdön aika. Sen myötä moni perhe palaa arkirutiineihin. Koululaisen hyvinvointi ja arjessa jaksaminen ovat tärkeitä asioita, joihin on syytä kiinnittää huomiota. Tässä koottuna muutamia tärkeimpiä …

Mätäkuu on pian täällä

Mätäkuuksi kutsutaan Suomen kansanperinteessä kuukauden mittaista ajanjaksoa heinä-elokuussa. Nimitys on peräisin käännösvirheestä, sillä useissa Euroopan maissa tämä aika 23.7.-23.8 tunnetaan nimellä ”koiranpäivät”. Silloin Välimeren maissa taivaalla alkaa ennen auringonnousua näkyä …

KESÄ JA AURINKO

Onko aurinkovoidevarastosi ajantasalla? Tiesithän, että viime kesänä avatut pakkaukset ovat jo menettäneet tehonsa? Monet käyttävät aurinkovoidetta aivan liian vähän. Aikuisen vartalo tarvitsee n. 2 ruokalusikallista tuotetta kullakin rasvauskerralla, kasvoille tarvittava …

Jalat kesäkuntoon

Kesän lähestyessä ja sään lämmetessä moni kaivaa kesäsandaalit varastosta ja havahtuu siihen, että jalkojen hoitoon tulisi kiinnittää taas erityistä huomiota. Talven aikana iho on kenties kuivunut, kantapäät tuntuvat karhealta ja …

Kevät lähestyy ja tuo punkit tullessaan

Kevät saapuu, lumien sulaessa myös punkit heräilevät talvehtimasta. Suomessa on tunnistettu noin 1500 eri punkkilajia, tunnetuin punkki lienee Puutiainen. Puutiainen elää ja viihtyy parhaiten kosteassa ja lämpimässä (5-25C* lämpötilassa) ei …

Siitepölykausi lähestyy, onko nenäsi valmis?

22.3-28.3.2021 vietämme Allergiaviikkoa, jolloin on aika kääntää katseet lähestyvään kevääseen! Tuulet voivat tuoda siitepölyä jopa jo tammikuussa Etelä-Suomeen, mutta yleisemmin siitepölyallegia alkaa vaivata huhti-toukokuussa, jolloin lehtipuut kukkivat. Heinäkasvien siitepöly aiheuttaa …

Talvihiusten hoito

Hiukset lentävät! Päänahka kutiaa ja hilse pöllyää! Kuulostaako tutulle? Talvi ja pipokausi asettavat haasteita myös hiustenhoidolle. Talvella ilmankosteus laskee niin ulkona kuin sisälläkin helposti noin 20 % paikkeille, kun taas …