Liike on lääkettä!

Pyöräilin taas tänä aamuna töihin. Olen pyöräillyt nyt reilut puoli vuotta lähes joka aamu, ja päässyt jo tunteeseen, että pyöräily on parempi malli aloittaa aamu kuin autoilu. Sähköpyörä auttaa asiassa.

Kanssani kilpaa ajoivat koululaiset kouluun. Tien täydeltä oli nuoria menossa mukana. Ilo oli havaita, että Iisalmessa on nuoria kasvamassa aikuisiksi, toivon, että pitävät kaupunkiamme elinvoimaisena tulevaisuudessakin. Koetetaan yhdessä pitää kaupunki paikkana, jossa pysytään.

Vierelläni ajoi kilpaa ainakin viisi nuorta, kaikilla meillä kypärä päässä. Se näky oli ilo silmälle. Vastaan tuli muutama aikuinen kypärättä ja hatutta, ajattelin ettei korvaamaton kovalevy ollut tullut heille vielä tutuksi. Korvaamaton kovalevy on päämme, jota voi suojata mm. pyöräilykypärällä ja huolehtimalla verenpaineestaan ja kolesteroliarvoistaan. Kohonneet veren kolesteroliarvot lisäävät selvästi vaaraa sairastua sydäninfarktiin ja aivohalvaukseen. Siksi veren kolesterolia mitataan ja suurentunutta kolesteroliarvoa pyritään pienentämään.

Koska suurentunut LDL-kolesteroli (kertyy valtimoiden sisäkalvon alle) aiheuttaa haittaa, sitä kutsutaan pahaksi kolesteroliksi, ja hyödyllistä HDL-kolesterolia (kuljettaa kolesterolia pois) kutsutaan hyväksi kolesteroliksi. Ravinnon rasvat (nk. kovat rasvat) vaikuttavat varsinkin huonon kolesterolin määrään. Sen sijaan kuntoliikunta lisää hyvän kolesterolin määrää ja siten vähentää korkean kolesterolin riskiä. Tämän sain itsekin todeta, kun kolesteroliarvoni saavuttivat tavoitearvot säännöllisen lihasliikunnan tuloksena. Kannattaa ähkiä salilla tai liikuntapuistoissa kuntolaitteiden kanssa – tai omalla keholla. Liike on lääkettä!

LOKAKUUN BLOGIN KIRJOITTI

apteekkari Arja