Punkkiaika alkamassa

Kesä ja lämmin tuo tullessaan puutiaiset eli punkit. Punkkeja esiintyy useimmilla puutiaisalueilla maaliskuusta lokakuuhun. Esiintyvyyteen vaikuttavat muun muassa kasvillisuus, ilmankosteus, isäntäeläimet ja lämpötila. Puutiaiset viihtyvät parhaiten yli 75 % ilmankosteudessa ja 7–30 asteen lämpötilassa, mutta ne selviävät jopa 5 asteen pakkasessa.

Punkkien häätöön on olemassa useita erilaisia valmisteita. Punkkikarkotetta valittaessa kannattaa ajatella sitä, mikä sopii parhaiten kyseessä olevalle eläinlajille, elämäntapaan ja omiin mieltymyksiin.

Liuokset annostellaan annospipetistä suoraan niskan iholle ja vaikuttava aine leviää sitten ihon rasvassa koko kehon iholle tai imeytyy ihon läpi kehoon. Iholle laitetavan karkotteen teho vähenee lemmikkiä pestäessä shampoolla. Koiran ei tule uida kahteen päivään lääkkeen annostelun jälkeen.

Punkkipanta erittää lääkeainetta jatkuvasti ja lääke imeytyy ihoon samalla tavalla kuin liuokset. Kaulapantojen etuna on se, että ne voidaan ottaa heti pois, jos koira/kissa saa valmisteesta sivuvaikutuksia, panta poistetaan myös uinnin ajaksi.

Tabletit annetaan suun kautta ja kerta-annoksen vaikutusaika on 4-12 viikkoa, riippuen valmisteesta. Suun kautta otettavat tabletit on rekisteröity vain koirille ja ne vaativat reseptin. Tabletteja käytettäessä koira saa välittömästi suojan punkkeja vastaan. Tablettien etuna on, että koiran uimista tai pesemistä ei tarvitse miettiä, koska teho ei heikkene, jos koira kastuu.

On olemassa valmisteita, jotka tappavat punkin ennen kuin se kiinnittyy iholle, osa valmisteista tappaa punkin kiinnittymisen jälkeen noin vuorokaudessa. Valitse lemmikillesi ja sinulle sopivin valmiste apteekkihenkilökunnan avustuksella.